torstai 25. lokakuuta 2007

Viro saa Naton kyberkeskuksen

Sotilasliitto Nato perustaa Viroon internethyökkäysten torjuntaan erikoistuvan keskuksen kouluttamaan verkkosodan asiantuntijoita, kertoo YLE uutiset.

”Keskus on laatuaan ensimmäinen maailmassa. Se on Natolle ja ennen kaikkea Virolle äärimmäisen tärkeä”, sanoo professori Peeter Lorenz Viron puolustusvoimista. ”Viron armeija on vaatimaton, mutta kybersodassa olemme kovia tekijöitä”, totesi Lorenz.

Viro joutui verkkohyökkäysten kohteeksi viime kevään pronssikiistan aikana. Keväiset hyökkäykset vauhdittivat Viroon kaavaillun kyberkeskuksen perustamista. Huhtikuun lopulla alkaneet Viron vastaiset kyberrynnäköt kaatoivat mm. Viron eri ministeriöiden, poliisin, pankkien ja riigikogun verkkosivuja. Hyökkäykset olivat peräisin Venäjältä, vaikka niitä kierrätettiin kolmansien maiden kautta. Kremlin tukema nuorijärjestö Naši myönsi tehneensä osan Viron vastaisista verkkohyökkäyksistä. Hyökkäyksiin käytettiin mm. Unkarissa, Saksassa ja Etelä-Koreassa sijainneita orjakoneita.

0 kommenttia: